Uutiskirje 7
European Walking Tour - projektin uutiskirje joulukuu 2020
HEI !
Tämä on European Walking Tour - projektin seitsemäs tiedote.
Sekä edellisestä tiedotteesta, että edellisestä kävelystä onkin kulunut reippaasti aikaa, kun COVID-19 on laittanut meidän kaikkien suunnitelmat pitkälti uusiksi. Tarkoituksenamme oli järjestää viime kesänä neljästä viiteen kävelyä, mutta tilanteet eivät tätä suosineet.
Yhteensä 10 tavoittelemastamme 12 kävelystä ehdittiin kuitenkin jo järjestää. Walking Tour - projektin piti alunperin päättyä tammikuussa, mutta sitä on jatkettu kesäkuuhun 2021 saakka. Me taas olemme hakeneet vaihtoehtoja kävelyiden toteuttamiseen omatoimisesti: Vuoden loppuun saakka onkin nyt testattavissa neljä eri omatoimikävelyä, jotka perustuvat QR-koodien skannaamiseen matkapuhelimella.
Nämä reitit lasketaan myös mukaan vertaisryhmään osallistujien tavoitteeseen kerätä yhteensä vähintään 7 osallistumisella oma Salomon Trailblazer - reppupalkinto. Ainakin puolen tusinaa vertaisryhmään ilmoittautunutta, joilla tavoite ei ole vielä täynnä, voi siis sen helposti saavuttaa!
Lisäksi jokaisen reitin testaajien kesken arvotaan reppuja tammikuussa!
Liittyen European Walking Tourin hankeluonteeseen, pyytäisin osallistujia myös käymään täyttämässä tämän yksinkertaisen kyselylomakkeen, jossa tiedustellaan anonyymisti osallistujien liikkumisen määrää sekä pituutta ja painoa (lomakkeessa suomenkieliset termit ovat hupaisasti mm. 'uros' (sukupuolivalinta miehille) korkeus eli pituus ja punnita eli paino.. ja kielemmekin on finska).
Opastus omatoimikävelyihin
Omatoimikävelyreitit ovat muutaman kilometrin mittaisia ja sijaitsevat keskustassa ("Siltojen kierros" Pielisjoen rantaa pitkin), Mehtimäellä (lähtöpiste Areenan oven vieressä), Kuhasalossa, sekä Repokalliossa. Järjestämme kaksi opastuskertaa joissa näytämme kuinka reittien skannaus toimii. Nämä opastukset ovat:
Siltojen kierros keskiviikkona 9.12. klo 18-18.30.
Lähtöpaikka: Ylisoutajan sillan edustalla, kirkon puolella rantaa
Mehtimäen urheilupuisto maanantaina 14.12. klo 18 - 18.30
Lähtöpaikka Joensuu Areenan sisäänkäynnin edustalla.
Laittakaa ajankohdat kalenteriin ja tervetuloa mukaan!
Omatoimikävelyjä varten olemme tehneet nettiin myös ohjesivun: https://europeanwalkingtour.eu/fi/tuotokset/kavelyt/ohjeet-omatoimikavelyihin/, jolta löytyy myös lyhyt ohjevideo. Suosittelenkin käymään vilkaisemassa sivua jo etukäteen ja kokeilemaan ainakin sivuille kirjautumista varsinkin puhelimella - sen jälkeen kävelyjen merkitseminen on koko lailla helppoa ja ainakin päästään ihmettelemään yhdessä mahdollisia haasteita opastuksissa!
Kävelyterveisin
European Walking Tour - projektitiimin puolesta Janne Leinonen